sunnuntai 21. lokakuuta 2012

E-P:n shakkipiiri 60-vuotta

Mieheni tilasi Etelä-Pohjanmaan shakkipiirille 60-vuotis kakun eilen pidettyyn nopean shakin piirinmestaruusturnaukseen. Makuna ihan perinteinen kerma-vadelma, koristeet sokerimassasta.

Kakusta tuli kaksiosainen ihan siitä syystä, ettei löytynyt tarpeeksi isoa tarjotinta uunipellin kokoiselle kakulle.

Lisätäänpä tänne yksi vanhuuskin, viime vuonna tein joulumessuille Lapuan Marttojen nimissä piparkakkutalon.





Seinät on maalattu tomusokeri-vesi seoksella, jossa on elintarvikeväriä. Ikkunoissa lasit murskatusta ja sulatetusta muumitikkarista.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

lauantai 18. elokuuta 2012

Sämpylöitä ja kansallispukuja

Taas taitaa olla se aika, kun jokin vanha blogi kaivetaan naftaliinista. Koskahan sitä oppisi oikeasti päivittämään jotain säännöllisesti?

Viime viikko meni hyvinkin käsityöpainotteisesti, kun vietin aikaani Juhannustytön kuvauksissa Ilmajoella. Juhannustytöstä lisätietoa täällä. Olen kuitenkin produktiossa mukana pukusuunnittelijana. Ilme vielä vähän hakee uomaansa, mutta kansallispukuja käytetään paljon. Yksi oma luomuksenikin sentään eksyi jo kuviin.

Kuvassa Nicole Onnela ja Eerik Kantokoski, Eerikillä Etelä-Pohjanmaan miesten kansallispuku, Nicolella elokuvaa varten valmistettu.

Ilmettä hiotaan vielä, onneksi tässä on hyvin aikaa, kun kuvaukset jatkuvat vasta ensi kesäkuussa. Originaaleja tulee siihen mennessä vielä paljon lisää. Ajattelin jopa mennä talveksi kansalaisopiston kansallispukukurssille, tulisipa samalla itsellekin se Lapuan puku.

Kuten kunnolliselle työntekijälle kuuluu olenkin sitten ollut tiistaista asti flunssassa (maanantaina palasin Ilmajoelta). Moni äiti varmaan tunnistaa sen, ettei ole aikaa sairastaa, joten paraneminen on pitkittynyt. Eilen sitten sain pikkuneidin lähtemään mummun kanssa mökkilomalle. Eilinen meni leffoja katsellessa sohvalla. Tänäänkin vielä flunssaisena, mutta vähän on ollut energiaa tehdä muutakin. Siivoamisen olen sentään kieltänyt itseltäni kipeänä, mutta leivoin sitten sämpylöitä.

Ohje tässä niin hyvin kun muistan, mitä niihin satuin heittämään.

Sannan moniviljasämpylät
n. 40 kappaletta

1,5 dl pikakaurahiutaleita
3,5 dl vettä
3 tl     suolaa
(tai kaurapuuron tähteitä)
5 dl    ruisjauhoja
2 pss  kuivahiivaa
5 dl    maitoa
2 rkl   tummaa siirappia
1 dl    rypsiöljyä
10 dl  vehnäjauhoja

Keitä vedestä ja kaurahiutaleista löysä puuro (mikrossa), anna jäähtyä. Sekoita suola puuroon (näin se leviää tasaisemmin taikinaan).

Sekoita ruisjauhot ja kuivahiiva isossa kulhossa.

Lämmitä maito ja siirappi suuressa mukissa tai kulhossa mikrossa n. 45 asteiseksi

Sekoita maito-siirappiseos ja puuro ruisjauhoihin.

Lisää vehnäjauho osissa ja vaivaa taikinaa samalla.

Kun kaikki vehnäjauho on lisätty, vaivaa taikina kimmoisaksi ja lisää öljy.

Vaivaa vielä öljy taikinaan. Anna kohota leivinliinan alla n. tunti.

Leivo taikina sämpylöiksi ja anna kohota pellillä vielä puolisen tuntia.

Paista 225'C n. 10 min, kunnes ovat kauniin vaaleanruskeita.

Hyviä olivat.


tiistai 16. elokuuta 2011

perjantai 12. elokuuta 2011

Niin se kesä meni

Kummasti jäi toi päivittäminen enemmän suunnitteluasteelle. Elämä vei ja kävin puvustajan avustajan hommissa Härmä-elokuvaa tekemässä. Se veikin aikaa sitten niin, ettei ole oikein mitään ehtinyt tekemään.

Yksi ruokalappu on sentään valmis:
 Tekeillä on myös peitto isoäidinneliöistä meidän pikkuneidille. Tässä kuva kun on vielä vähän vaiheessa...
Ehkä tässä syksymmällä taas ehtii.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Vihdoinkin sain aikaiseksi

Päätin nyt viimeinkin aloittaa jonkin näköisen lifestyle blogin pitämisen. On edes joku paikka minne merkitä ylös uudet ruokaohjeet ja ties mitkä tekemiset.

Tänä iltana työn alla olisi kasa ruokalappuja Saija neidille täältä löytyneestä ohjeesta ja kaapin kätköistä löydetyistä vahakankaista.

Jatkoa seuraa